Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Kuulumisia

Kuva
Moikka! Syyskuu on vilahtanut ohi nopeammin, kuin osasin odottaa. Paljon on nähty ja tehty niin yhdessä hostperheen kuin kavereidenkin kanssa. Välillä tulee sellainen olo, että aika vain liitää, ja koko ajan haluaisi tehdä jotain, ettei menetä upeita mahdollisuuksia. Syyskuu on täällä ollut yllättävän lämmin ja aurinkoinen. Ilmat alkavat kylmetä yleensä vasta aivan syyskuun lopussa, mutta täällä saattaa päivällä olla aina välillä +20 astetta. Tässä kuussa puhuin myös ihan oikean ja ainoan Suomiperheeni kanssa ensimmäisen kerran sitten lähdön. En oikeastaan potenut mitään koti-ikävää puheluiden jälkeen, enemmänkin ehkä hieman haikea olo. Olin kuitenkin suunnitellut asian niin, että soitan sellaisena päivänä, kun luvassa on paljon tekemistä. Soittelinkin juuri sinä päivänä, kun meillä oli AFS orientaatio. Tekemistä siis riitti koko päivälle. Orientaatiossa käytiin läpi lähinnä sääntöjä, sekä ajatuksia ensimmäisestä kuukaudesta Yhdysvalloissa. Oli ihana taas nähdä näitä ihm

Ensimmäinen kouluviikko

Kuva
Moikka! Tuntuu oudolta, että vihdoinkin kirjoitan ensimmäisestä koulupäivästäni, koska välillä vieläkin tuntuu, että koko vaihtovuosi on vain loputonta unta. Tietenkin tämä on totta, mutta tuntuu hyvin oudolta elää kouluarkea Amerikassa. Ensimmäinen koulupäiväni oli siis 4.9.2018, joten kouluni alkoi lähes kuukauden myöhemmin mitä Suomessa. Michiganissa koulut on määrätty alkamaan vasta Labor Dayn jälkeen, joten tästä syystä suurin osa lapsista ja nuorista aloittaa koulun vasta tähän aikaan. Ensimmäinen koulupäiväni oli tietysti jännittävä. En oikeastaan tajunnut, että olen menossa kouluun, vaan kaikki tuntui vain kokeilulta. Mutta kokeilut sikseen, tämä on ihan oikeaa koulua. Koska olin tietenkin tiedostamattani stressaantunut uudesta koulusta, kursseista ja ihmisistä, heräilin yöllä n. kahden tunnin välein. Aamulla tietysti väsytti, mutta olin todella innoissani menossa kouluun, olihan se ihka ensimmäinen päiväni High Schoolissa. High School ei ole rauhaa ja yksinäisy

Kuulumisia

Kuva
Moikka! Ajattelin nyt kertoa hieman viikon kuulumisia. Tänään maanantaina 3.9.2018 on Labor Day, eli vapaapäivä suurimmalle osalle amerikkalaisia. Olimme jo eilen juhlistamassa Labor Dayta syömällä yhdessä suvun kanssa. Perinteisesti ruokana on hampurilaisia, hot dogeja, maissia ja salaatteja. Nämä olivat myös meidän ruokalistallamme. Viikko on ollut vauhdikas ja sää on kuin morsian. Tykkään saunoa, mutta en tykkää olla ilmastossa, joka muistuttaa saunaa 24/7. Michiganissa sää on siis lämmin ja aurinkoinen, mutta myös hyvin kostea, joka tekee ulkona olemisesta hieman tukalaa. Olen tavannut viime viikolla mm. yhteyshenkilöni, joka hätätilanteissa pitää minusta huolen, jos hostperheeni ei siihen jostain syystä pysty. Hän on myös henkilö, jolta voin kysyä apua, mikäli jokin asia huolestuttaa. Hän oli aivan ihana, hieman vanhempi nainen, jonka tapasin tiistaina 28.8.2018. Hän tuli vierailulle kotiimme, ja juttelimme 2,5 tuntia. Hän oli siis hyvin puhelias, ja mikäs siinä. Sain hän