Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

My first baseball game!

Kuva
Moi! Tänään 26.8.2018 olin vihdoin ensimmäisessä baseball pelissäni! Peli oli Detroitissa, ja joukkueet, jotka pelasivat vastakkain olivat Detroit Tigers ja Chicago White Socks. Me kannustimme tietenkin Detroit Tigersia, joka ei tänään hurjasta kotiyleisön kannustuksesta huolimatta onnistunut pelissään kovin hyvin. Lähdimme peliin jo 11 aikaa, mutta peli alkoi vasta 13.30. Oli hyvä, että lähdimme ajoissa, sillä jono oli aivan järkyttävän pitkä. Pisin jono, jonka olen ikinä nähnyt, ja näitä samanlaisia jonoja oli todella monta. Eli siis paljon ihmisiä oli tulossa katsomaan peliä. Jonot olivat osittain niin pitkiä metallinpaljastinten takia. Tietenkin oli olemassa omat jonot ihmisille, joilla oli laukkuja tai reppuja, sekä ihmisille, jotka menivät peliin ns. tyhjin käsin. Jokainen kulki vuorollaan metallinpaljastimen läpi, ja turvamiehet tutkivat laukkuni. Myös muutama poliisi käveli ihmisjoukossa huumekoirien kanssa, sekä tietysti piti silmällä suurta ihmisjoukkoa. Kan

Juhlat ja ensimmäinen peli

Kuva
Moi! Minulle järjestettiin juhlat alkaneen vaihto-oppilasvuoteni kunniaksi sunnuntaina 19.8.2018. Juhlien suurin vastuu oli alusta alkaen Rosiella ja host-äidilläni. Kiitos ja kunnia kuuluu siis heille. Tietysti itsekin auttelin sen mitä täällä ollessani enää pystyin tekemään, mutta he olivat jo ennen tänne tuloani lähettäneet kutsut yms. Tapasin monia uusia ihmisiä, jotka ovat tulossa samaan kouluun kuin minä, joten nyt en ole ainakaan ihan yksin koulussa!  Ryhmäkuva! (osa ihmisistä puuttuu) Juhlissa oli vieraita n. 15, ja juhlat kuluivat suurimmaksi osaksi jutellen, syöden ja Unoa pelaten. Ihmiset täällä on tosi mukavia, sekä avuliaita, ja olen saanut monta ihmistä jonka kanssa voin viettää aikaa koulussa ja sen jälkeen.  Kiitos siis kaikille, jotka olivat juhlissani. Tosi moni oli jälleen kerran kiinnostunut Suomesta ja suomalaisista. Uhkarohkeimmat maistoivat jopa salmiakkia, ja luultavasti eivät syö sitä uudestaan. Ainoastaan y

Tanssahtelua

Kuva
Heii! Tänään tuli viikko täyteen isäntäperheeni luona. Tuntuu kuitenkin, että olisin ollut täällä pidempään, koska tunnen jo paikkoja aika hyvin, samoin tiedän talossakin jo, mikä asia kuuluu mihinkin huoneeseen yms. Olen myös joka päivä treenien lisäksi ollut joukkueen tyttöjen kanssa. Hauskaa on ollut, ja joka päivälle on ollut jotakin tekemistä. Tylsiä hetkiä ei ole ollut. Yksi hauskoista kokemuksistani viikon sisään on ollut eilinen (16.8.2018) pidetty nuorten ja miksi ei vanhempienkin ihmisten tanssi-ilta. Tämä tapahtuma on toukokuusta syyskuuhun tai lokakuuhun pidettävä joka torstainen tapahtuma, jossa DJ soittaa musiikkia ja ihmiset tanssivat. Se ei kuitenkaan ole ns. disko, vaan Swing dance tapahtuma. Siellä ihmiset tanssivat swingiä sekä rivitansseja. Monet nuoret menevät sinne tapaamaan ystäviään, tai kuten minä, tapaamaan uusia ihmisiä. Ystäväni Rosie vei minut sinne, ja tutustuin hänen ystäviinsä. Ihmiset olivat tosi mukavia, ja kyselivät paljon Suomesta. Rosie opetti

Maahockey!

Kuva
Moikka! Olen siis aloittanut maahockeyn , joka on aivan täysin uusi laji minulle! Eilen eli maanantaina 13.8 meillä oli ensimmäiset harjoitukset, jotka alkoivat 7.15 aamulla. Treenit ovat joka päivä maanantaista perjantaihin 2,5 h, sekä tietysti tulevat pelit päälle. Kuten sanoin, tämä on minulle aivan uusi laji, jota olen pelannut vain kerran aikaisemmin Suomessa. Kokemukseni rajoittuu siis hyvin hataraan muistikuvaan yhdeltä liikuntatunnilta. Niinpä menin ensimmäisiin harjoituksiin asenteella, että kaiken voi oppia. Tytöt olivat tosi ihania, ja ottivat minut heti mukaan. Valmentajat ovat mukavia, mutta tietyissä asioissa tiukkoja. Valmentajat olivat tosi innoissaan, että tulin mukaan ja opettivat minulle joitakin perustaitoja. Opin nopeasti, ja jos nyt hetken saan olla itserakas, niin he sanoivat, että olen todella hyvä siihen nähden, mikä kokemukseni on. Maahockeyn suojavarusteisiin kuuluu hammassuoja, säärisuojat ja suojalasit, jotka näyttävät häkiltä. Tietysti pelatessa

Koti kolibrien kanssa

Kuva
Moikka! Saavuin siis kotiini täällä Michiganissa eilen. Sitä ennen meillä oli yhden yön orientaatio, jossa tutustuin muihin vaihtareihin Norjasta, Portugalista, Sveitsistä, Ruotsista, sekä monista muista maista. Orientaatio käsitteli paljolti ensimmäisiä viikkoja täällä, mitä tehdä hätätilanteessa, sekä myös sitä ettei kotiin saa olla liian usein yhteydessä. Pidänkin siis kotiin yhteyttä harvoin, enkä siis pidä kavereihinkaan yhteyttä kovin paljon. Katson puhelinta tietysti päivittäin, mutta en välttämättä vastaa aina viesteihin tai snäppeihin. Mutta sitten itse asiaan! Hostperheeni koti on aivan mahtava, ja se sijaitsee juuri sellaisella tyypillisellä amerikkalaisella asuinalueella. Minulla on oma huone, jonka vieressä on kylpyhuone, joka on enimmäkseen minun käytössäni. Saavuin siis eilen eli 10.8, ja heti reissullamme kotiin kävimme hakemassa heidän koiransa Aggien päivähoidosta. Aggie on aivan ihana, karvainen ilmestys, joka on eräs ystävällisimmistä koirista, joita olen ko

Matkustus

Kuva
Moikka! Tänään vihdoin koitti se päivä, jolloin pääsin lähtemään! Lupasinkin, että seuraava postaus tulee rapakon takaa, ja täällä ollaan lähes yhdeksän tunnin lennon, ja kahden tunnin maahantulotarkastuksen jälkeen. Kaikki matkatavaratkin saapuivat perille. Saavuttiin kentälle jo kello 11, vaikka AFS yhteinen kokoontuminen oli vasta 12. Sitä ennen joimme kuitenkin ylihinnoitellut smoothiet. Lähtö oli haikea, ja hyvästelinkin perheeni kentällä. Sitä ennen sain AFS järjestöltä lentoliput, sekä muita tärkeitä papereita. Veimme yhdessä toisen vaihtarin kanssa laukut, ja virkailija kysyi kysymyksiä matkatavaroistani. Sitten oli hyvästit. Halasin kaikki perheenjäsenet ja sitten astuttiin turvatarkastusjonoon. Turvatarkastus sujui ongelmitta. Turvatarkastuksen jälkeen ostimme evästä, ja vaelsimme erittäin outoon osaan lentokenttää. Siitä sitten taipale lähtöportille, ja oikea konekin löytyi. Pääsimme koneeseen 13.20. Lento lähti hieman myöhässä n. klo 14.35. Matka meni jutellessa v

Läksiäiset

Kuva
Moikka! Pidin läksiäiset lähimmille ystävilleni eilen 5.8. Juhlat pidettiin meillä, ja olin yötä myöten koristellut taloa, sekä miettinyt ohjelmaa ja syötävää juhliin. Tietenkin läksiäisissä oli ruokaa, koska mitä muutakaan ihminen tekisi kuin söisi. Tarjolla oli omin kätösin tehtyjä hampurilaisia ja ranskalaisia; jälkiruuaksi kaksi kakkua, sekä mokkapaloja. Tietysti myös muuta naposteltavaa illan ajaksi. Isäni koristelema kakku. Kiitos! Yllä olevassa kuvassa näkyy hieman talomme koristelua. Oli työn ja tuskan takana saada kaikki valmiiksi, sillä tein paljon koristeistani itse. Mutta hauskaa oli! Uskon ettei kellekkään jäänyt epäselväksi, mihin maahan olen lähdössä! Sitten itse ohjelmaan! Mielestäni läksiäiset olivat hyvin onnistuneet, ja oli ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa. Tuntuu todella oudolta, että se oli viimeinen yhteinen kokoontuminen yhteentoista kuukauteen. En silti ajattele, että tämä on minkään loppu, vaan kaiken uuden alku! Ystävät pys